Netissä on jo ainakin 10 vuoden ajan ollut mahdollista verrata lainoja ja vakuutuksia. Vertailusivustoissa on kuitenkin suuria eroja ja yksi erottava tekijä on se, näyttääkö ne asiakkaille vain arvioita vai osaako ne laskea asiakkaille tarkkoja tarjouksia. Rahoituslaitos.fi on palvelu, jonka kautta suomalaiset voivat kilpailuttaa lainatarjoukset ja myös saada varsinaisen lainatarjouksen, joka pohjautuu heidän lainahakemukseensa. Mutta mitä kuluttajan olisi syytä tietää palvelusta?
Pikavippi vai kulutusluotto?
Pikavippien sijaan moni suomalainen valitsee nykyisin kulutusluoton. Kulutusluotto on käytännössä laina, joka otetaan pikavippejä suurempaan tarpeeseen. Tällainen voi olla esimerkiksi jääkaappipakastin tai jopa uusi auto. Kulutusluotto on siis normaali tapa rahoittaa varsinkin kodin hankintoja ja muita arjen kulueriä. Kulutusluotot vaihtelevat sadoista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin, minkä myötä myös maksuerien suuruudet ja määrät vaihtelevat paljon.
Rahoituslaitos.fin kautta voi hakea 1–15 vuoden maksuaikaa 100 – 60 000 euron suuruisille lainoille. Asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa myös maksuerien määrään ja suuruuteen, jotta laina palvelee parhaalla mahdollisella tavalla hänen tarpeitaan.
Miten palvelu toimii?
Voit hakea kulutusluottoa Rahoituslaitos.fi-osoitteessa täyttämällä verkkolomakkeen. Kiinnitä huomiota hakemuksessa tarvittaviin kohtiin ja täytä kaikki tiedot huolella. Puutteellisesti tai väärin täytetty lomake on yksi yleisimmistä syistä, miksi lainahakemuksia hylätään. Sinun pitää kertoa tietoja varsinkin työsuhteestasi sekä tuloistasi, koska ne vaikuttavat paljon siihen, minkälaisen lainan takaisinmaksusta sinun voidaan olettaa suoriutuvan.
Hakijan tulee ilmoittaa myös veloistaan ja maksamatta jääneistä lainoista. Näitä tietoja kysytään, jotta luottokelpoisuutesi voidaan arvioida. Kuten muutenkin lainaa hakiessa, luottotietosi tarkistetaan. Kun olet lähettänyt lainahakemuksen, saat nopeasti lainatarjouksen, mikäli olet oikeutettu sellaiseen. Palvelu siis hoitaa niin sanotun likaisen työn ja etsii sinulle parhaan kulutusluoton, pikavipin tai pikalainan haluamallasi lainan summalla ja maksuajalla.
Mikäli et ole tyytyväinen lainatarjoukseen, sinulla on luonnollisesti mahdollisuus jättää se hyväksymättä. On myös syytä huomioida, että lainahakemuksen täyttäminen ja lähettäminen eivät sido asiakasta mihinkään ja voit hake lainaa myös, vaikka aiempi hakemuksesi ei tuottanut tulosta.
Vain lopullinen tarjous ratkaisee
Rahoituslaitos.fi-palvelussa on esillä esimerkkejä lainoista. Sivustolla on myös kätevä lainalaskuri, joka arvioi lainojen ja maksuerien suuruuksia. Nämä ovat kuitenkin vain suuntaa antavia ja vain lopullisella, asiakkaalle sähköisesti lähetettävällä tarjouksella on väliä. Kun siis saat tarjouksen, katso vielä, että se vastaa tarpeitasi ja mahdollisuuksiasi maksaa laina takaisin ajallaan.
Saat palvelun kautta lainaa myös ilman vakuuksia ja takaajia, joka on varmasti monelle lainanottajalle helpotus. Sen sijaan varsinkin hakijan tuloilla on suuri merkitys lainapäätöksessä. Jos tulosi ovat matalat, voit hakea lainaa myös yhteishakijan kanssa, mikä yleensä parantaa mahdollisuutta saada lainaa. Moni pariskunta hakeekin yhdessä lainaa, jolloin molempien hakijoiden tulot otetaan huomioon. Tällä tavoin lainaan voi saada jopa alhaisemman koron, koska myös pankin tai rahoituslaitoksen riski on pienempi.
Todellinen vuosikorko ja lainan kulut
Lainanhakijan kannattaa aina kiinnittää huomiota todelliseen vuosikorkoon sekä kaikkiin kuluihin, joita lainaan liittyy. Todellinen vuosikorko sisältää kaikki lainan kustannukset, kuten korot ja muut mahdolliset maksut. Mitä korkeampi todellinen vuosikorko on, sitä kalliimpi laina on kokonaisuudessaan. Yleensä on siis suositeltavaa valita laina, jonka todellinen vuosikorko on mahdollisimman alhainen.
Rahoituslaitos.fi kilpailuttaa lainat puolestasi, jota kautta saat automaattisesti parhaan ja edullisimman lainatuotteen. Lainan ottaminen on kuitenkin iso päätös ja kuluttajan kannattaa aina tarkistaa lainaan liittyvät ehdot ennen sen allekirjoittamista. Rahoituslaitos.fi:n kautta haetut lainat allekirjoitetaan kätevästi omilla verkkopankkitunnuksilla.