Monet mieltävät netistä lainaamisen edelleen vaaralliseksi ja luulevat, että lainoissa on suuret satojen prosenttien korot sekä älyttömät lainaehdot.

Näin saattoi ehkä olla vielä 2005 vuonna, kun pikavipit tulivat Suomen markkinoille ja lainojen vuosikorot saattoivat olla jopa useita tuhansia prosentteja.

Pikavippien ja lainojen lainsäädäntö kuitenkin muuttui ja lainan todelliset vuosikorot ovat nykyään viidenkymmenen prosentin luokkaa eikä lainoissa ole enää piilotettuja lisäkustannuksia.

Tutustu ennen kuin tuomitsetNetista lainaamisesta on tullut kannattavaa

Netistä lainaamisesta on tullut kannattavaa, sillä lainapalveluiden määrä kasvaa jatkuvasti ja kilpailu laina-alalla kiristyy joka vuosi. Rahoitusyhtiöt joutuvat pudottamaan korkojaan jatkuvasti ja yritysten korkoprosentit alkavat lähennellä normaalien pankkien tarjoamia lainakorkoja. Lainan kilpailutuksella voi saada haluamansa lainan vieläkin edullisemmin.

Viime vuosina lusikkansa soppaan heitti vielä erilaiset vertaislainapalvelut, jotka mainostavat lainojaan pankkeja ja rahoitusyhtiöitä edullisemmiksi. Vertaislainapalvelun yleistymisen myötä rahoitusyhtiöt joutunevat tiputtamaan lainojensa korkoja vieläkin enemmän tulevina vuosina.

Netistä voi saada lainaa jopa 50 000 euroon saakka ja sille saa myös valita haluamansa maksuajan 1-15 vuoden väliltä. Esimerkiksi FreedomRahoituksen lainalaskurilla kymmenen tuhannen euron laina kahden vuoden maksuajalla tuotaa ainoastaan noin neljänsadan kuudenkymmenen euron takaisinamaksettavan kuukausittaisen summan. Osuuspankin vastaava laina samalla laina-ajalla tuottaa 440 euron kuukausittaisen takaisinmaksettavan määrän. Eroa ei siis tule kovinkaan paljoa.

Freedomrahoituksen lainalaskuri on vieläpä ainoastaan suuntaa antava ja tarkan summan saa selville saadusta lainatarjouksesta. Usein lainatarjous on huomattavasti edullisempi, kuin lainalaskurin antama arvio lainan kustannuksista.

Rahoitusyhtiöltä saat rahat nopeammin

Rahoitusyhtiöltä lainaaminen on myös huomattavasti nopeampaa kuin pankista lainaaminen. Pankit saattavat nimittäin tarvia jo pienille lainoille vakuudet tai vähintäänkin takaajan. Rahoitusyhtiöillä asioidessa sinun ei kuitenkaan tarvitse esittää heille mitään takeita lainasi takaisinmaksusta, voit tutustua tarjotaan tarkemmin tästä artikkelista.

  Vakuudettomat 5000 euron kulutusluotot

Netistä myönnettävät lainat ovat lähes poikkeuksetta vakuudettomia lainoja, joten et tarvitse

omaisuutta tai henkilöä lainasi takeeksi. Lainapäätös annetaan hakijan taloudellisten edellytysten perusteella. Pienempiä lainoja hakiessa myös riittää, että hakijan luottotiedot ovat kunnossa ja hänellä on henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset.

Vaarallisena pidetystä pikavippaamisestakin on tullut nykypäivänä erittäin kannattava lainamuoto.  Lakiuudistusten myötä useat hämäräperäiset yritykset joutuivat pistämään pillit pussiin ja lopettamaan toimintansa.

Rehelliset yritykset kuitenkin jatkavat yhä, sillä heidän kanssaan on erittäin helppo asioida. Muutaman sadan euron pikavipin saa parhaimmillaan jopa ilmaiseksi tai ainoastaan 15-25% korolla, todellisen vuosikoronkin ollessa ainoastaan 49,6%. Pikavippaaminen ei siis todellakaan ole enää niin vaarallista kuin mitä se on aikaisemmin ollut.

Lainaehdot ovat muuttuneet

Ennen vippejä myönnettiin ainoastaan muutamaksi päiväksi tai korkeintaan kuukaudeksi, jonka jälkeen lainasta perittiin uskomattomat korkoprosentit. Sata euroa saattoi muuttua parin viikon jälkeen jo kolmensadan euron suuruiseksi lainaksi. Parinsadan euron pikavipin voit saada jopa kuuden kuukauden maksuajalla, joten myös maksuaikojen kanssa kikkailu on historiaa. Kahden sadan euron lainasta joudut puolen vuoden jälkeen maksamaan takaisin ainoastaan noin kaksisataa viisikymmentä euroa.

Lainan hakeminen netistä on myös erittäin turvallista, sillä lakiuudistuksen myötä kaikkien lainantarjoajien piti liittyä luotonantajarekisteriin. Rekisteröinnin yhteydessä tarkistetaan lainantarjoajan toiminnan laillisuus. Mikäli lainantarjoaja toimii vilpillisesti, niin se poistetaan luotonantajarekisteristä. Yritykset, jotka eivät kuulu luotonantajarekisteriin, eivät voi hakea lainansa saatavia oikeusteitse.

Kaikkiin lainapalveluihin täytyy myös kirjautua verkkopankkitunnuksilla. TUPAS-tunnistautumisella varmistetaan, etteivät maksuhäiriöiset henkilöt voi ottaa itselleen lisää lainaa, joten sillä estetään lainanhakijan velkaantumista. Tunnistautuminen estää myös väärinkäytökset, ettei kukaan voi hakea lainaa toisen henkilön nimissä. Verkkopankkitunnistautuminen on erittäin turvallista, sillä hakijan tiedot pysyvät turvassa ulkopuolisilta. Kukaan ei siis näe mitä tietoja lähetetään tai vastaanotetaan.

  Halvat Joululahjat Netistä

Lainan hakeminen netistä on siis ihan kannattava ratkaisu nykypäivänä, sillä se on erittäin turvallista, nopeaa ja luotettavaa. Tietenkin isompia lainoja kannattaa aina ensimmäisenä kysyä omasta pankista, mutta silti kannattaa hakea lainatarjoukset myös netissä toimivilta rahoitusyhtiöiltä.

Lainahakemusten täyttäminen ja vastaanottaminen on nimittäin täysin ilmaista, etkä joudu sitoutumaan mihinkään, ennen kuin allekirjoitat lainasopimuksen sähköisesti verkkopankkitunnuksillasi.

Samankaltaiset artikkelit